Makuja-keittiössä valmistetaan hanhenrintaa uunissa savustuspussissa. Keittiössä on vieraana Antti Rinta-Huumo www.viinilehti.fi:stä. Savustuspussin pohjalla olevat purut toimivat parhaiten, kun pussi laitetaan uunin pohjalle. Hanhenrintaa savustetaan vain sen verran, että aromi tarttuu siihen. Savustuspussi viilletään auki ja hanhenrinta maustetaan. Rinta-Huumo sanoo, että annoksen perusmaku on ratkaiseva viinin valinnan kannalta. Mitä voimakkaammin savustettu ruoka, sitä karvaammalta se maistuu.
Paistinpannuun laitetaan öljyä, omenalohkoja, ruusukaalia, punasipulia ja murskattuja manteleita. Hanhenrintaa paistetaan pannulla ja kypsennetään uunissa 6 - 8 minuuttia noin 180 asteessa. Rinta-Huumo sanoo, että omena on viinin kannalta hankala, koska omena tuo annokseen makeutta. Mantelit, siemenet ja pähkinät puolestaan pehmentävät yhteentörmäystä viinin kanssa. Rinta-Huumo suosittelee välttämään voimakkaasti savustettujen ruokien kanssa tanniinista punaviiniä ja tammista valkoviiniä ja valitsemaan mieluummin marjaisen ja hapokkaan punaviinin.
Rinta-Huumon mielestä savustetun hanhenrinta-annoksen kanssa sopii vähätanniininen Leyda Las Brisas Pinot Noir -punaviini. Valkoviiniksi hän suosittelee Gisselbrecht Gewürtztraminer -viiniä.
Video:
http://www.katsomo.fi/?progId=80216
Resepti:
http://www.mtv3.fi/reseptit/index.shtml/savustettua-hanhenrintaa?1402228